top of page

Äkillinen Lonkkakipu – Bursiitti

Updated: Mar 26


Bursiitti, lonkkakipu, lonkan etuosan kipu.

Erityisesti juoksijoilla voi esiintyä äkillisesti alkavia lonkan kiputiloja, sillä juoksussa alaraajoihin kohdistuu merkittävän paljon liike-energiaa, iskutusta, ponnistuksia ja työntöjä jalan eri lihasryhmille. Erityisesti lonkkanivel on kantava nivelpinta, joka on lihaksineen ja jänteineen altiina erilaisille rasitusvammoille. Pitkäkestoisen toistokuorman aikana tai suurentuneiden harjoitusmäärien yhteydessä riski kudosärsytyksille kasvaa ja yksinkertaisesti liiallinen rasitus johtaa pehmytkudoksien kuten esimerkiksi bursien, jänteiden, lihaksien tai luiden ylikuormitustilaan, jossa kudosainesta tuhoutuu enemmän kuin sitä ehditään korjata. Toistuvan juoksurasituksen seurauksena on mahdollista, että lonkan seudulla tai lonkankoukistajissa tapahtuvan hankauksen ja kitkan seurauksena lonkan alueella tulehuu yksi tai useampi bursa eli limapussi. Näitä limapusseja on aina siellä, missä kitkaa täytyy vähentää joko luiden, jänteiden tai lihaksien väliltä. Bursa on tyynymäinen rakenne, joka täyttyy tulehtuessaan nesteellä, jolloin puhutaan bursiitista. Limapussin tulehtuessa se on äärimmäisen kipeä ja liikearka, rajoittaen lihasten tai jänteiden liikettä (Isaac et al. 2022).



Lonkkakipu nivusen alueella – Iliopsoas bursiitti


Lonkan etupuolella sijaitsee lonkan suurin limapussirakenne (bursa) Ilioppectineal bursa tai toiselta nimeltään Iliopsoas bursa, joka sijaitsee lonkankoukistajien: iliacuksen ja iliopsoaksen yhteisen iliopsoas-jänteen alla nivustaipeessa. Bursa lepää lonkannivelkapselin ja iliopsoas jänteen välissä, vähentäen liikkeestä syntyvää kitan määrää lonkan etuosalla. Iliopectineal bursan yläpuolella sijaitsee Inguinale nivelside ja lateraalipuolella reisivaltimo ja -laskimo. Iliopectineal bursiitti tunnetaan myös snapping hip sydroomamana (napsahtava lonkka), jossa limapussin tulehduksen seurauksena lonkan etuosassa voi kivun lisäksi myös tuntua napsahdus, sillä lonkan koukistuksen aikana iliopsoaksen jänne liikkuu iliumia pitkin, lonkan etukapselin ja tulehtuneen bursan yli, mikä voi tuntua tai kuulua kovana napsahduksena. On tyypillistä, että iliopsoas-jännetulehdusta esiintyy samanaikaisesti myös bursiitin kanssa, joka tunnetaan iliopsoas-oireyhtymänä. (Isaac et al. 2022; Dydyk et al. 2023).



Iliopectineal bursa, iliopsoas bursiitti, bursa, bursiitti


Oireet ja hoito


Kaikki napsahdukset tai naksahdukset, joita voi ilmetä lonkkanivelen koukistus- ja ojennusliikkeen aikana, johtuvat siitä, että iliopsoas-jänne siirtyy mediaalisesti lateraalisuuntaan reisiluun pään yli. Iliopsoas-lihaksen napsahtaminen voi johtaa tulehdukseen ja nesteen kertymiseen iliopsoas-bursaan. (Alexander et al. 2023; Isaac et al. 2022). Äkillistä kovaa kipua esiintyy lonkan etuosalla nivustaipeen alueella, lonkankoukistajien (iliospoas) lihastyön aikana, jolloin jänteet painuvat tulehtunutta bursaa vasten. Bursan ärsyyntyessä kipu voi jäädä jomottavaksi. Hoitolinjaus on konservatiivinen: yleensä bursaa ärsyttävän aktiviteetin tai liikunnan lopettaminen tai vähentäminen sekä kylmähoito ja tarvittaessa kipulääkitys.



Lonkkakipu istuessa – Ischaidicum bursiitti


Puolestaan Istuinkyhmyn bursiitilla viitataan istuinkyhmyn ja takareiden jänteiden välissä sijaitsevaan limapussin tulehdukseen. Istuinkyhmyn limapussin tulehdus voi kehittyä esimerkiksi jatkuvan pidempikestoisemman istumisen seurauksena kovalla alustalla tai istumapainotteisen elämäntavan seurauksena (Isaac et al. 2022).



Bursa, bursiitti, ischiadicum bursiitti, istuinkyhmyn bursiitti

Oireet ja Hoito


Kuten edellisessä lonkan etuosan bursiitissa, hoitolinjaus on konservatiivinen. Akuutissa vaiheessa pidempiaikaista istumista tulisi välttää, jotta bursan päällä ei kohdistuisi jatkuvaa painetta ja hankausta. Myös takareiden aktivaatio tai voimantuotollisempi liahstyö voi ärsyyttää istuinkyhmyssä sijaitsevaa bursaa. Riittävä lepo, bursaa ärsyttävän aktiviteetin vähentäminen ja kipulääkitys tarpeen mukaan toimivat hoitolinjauksena.







Lonkkakipu Lantionulkosyrjällä – Ison Sarvennoisen Bursiitti


Lonkkakipu ja bursiitti, joka sijatsee lantion ulkosyrjällä lonkan tasalla tunnetaan ison trokanterin tai ison sarvennoisen bursiittina. Lonkan ulkosyrjällä ulkonevan ison sarvennoisen luustokohdan alueella sijaitsee useampia limapusseja keskimmäisten pakaralihasten jännekiinnityksien välissä sekä ison trokanterinen bursa suoraan ison sarvennoisen luustokohdan päällä. Bursan tulehtuessa koetaan lonkan ulkosivussa kipua, joka pahenee aktiivisessa loitonnuksessa, passiivisessa lähennyksessä ja suorasta paineesta, joka kohdistuu isonsarveisen luustokohtaan, lantion ulkosyrjään. Trokanterin bursiitti luonnollisesti paikantuu lokaalisti lonkan sivulle ja usein syy tulehdukseen löytyy keskimmäisen tai pienen pakaralihaksen äkillinen ylirasitus, jossa jänteet hankautuvat bursaa vasten toistuvasti. (Isaac et al. 2022; Lustenberger et al 2011). Muita bursia alueella on ylempi glueus mediuksen bursa ja taaempi glues minimuksen bursa.



Bursa, bursiitti, ison sarvennoisen bursiitti, lonkan ulkosyrjän bursat
Punaisella ison sarvennoisen bursa, turkoosilla keskimmäisen pakaralihasten väliset bursat.

Oireet ja Hoito


Konservatiivinen hoitolinjaus, jossa lepo, tulehduskipulääkkeet ja fysioterapia ovat osoittautuneet tehokkaimmiksi hoitometodeiksi ei-septisiin bursiitteihin. Lähtökohtana on hoitaa bursiitteja ilman lääkehoitoa levon ja kuorman vähentämisen kautta, sekä kivun lievitykseen akuutissa vaiheessa voidaan käyttää kylmähoitoa useita kertoja päivässä noin 10-20 min minuuttia kerrallaan. Ison sarvennoisen puristustilaa lantion ulkosyrjällä tulisi välttää ja siihen yöaikaan on hyvänä keinona laittaa tyyny polvien väliin, joka estää Peitinkalvon (suoli-säärisiteen) painumista trokanterista bursaa vasten. Lisäksi fysioterapiasta voi olla hyötyä vaivan hoitamiseen. Kuntoutuksessa huomion keskipisteenä on lonkan loitontajalihasten vahvistaminen ja TFL-lihaksen ja ison pakaralihaksen notkistaminen erilaisilla harjoitteilla. (Pohjolainen T. 2024).





Lähteet


Isaac, N., Bresier, V., Lee, D. (2022). Bursitis and Tendonitis. In: Harris, J.H., Cooper, G., Herrera, J.E., Bracilovic, A., Patel, A. (eds) A Case-Based Approach to Hip Pain. Springer, Cham. Verkkojulkaisu. Viitattu 17.3.2025. Saatavilla osoitteesta: https://doi.org/10.1007/978-3-031-17154-3_2 https://link.springer.com/chapter/10.1007/978-3-031-17154-3_2


Weerakkody Y, Luong D, Hacking C, Iliopsoas bursa. Reference article, Radiopaedia.org (Accessed on 19 Mar 2025) https://doi.org/10.53347/rID-79587. Verkkojulkaisu. Viitattu 19.3.2025. Saatavilla osoitteesta: https://radiopaedia.org/articles/iliopsoas-bursa?utm_source=chatgpt.com


Lustenberger DP, Ng VY, Best TM, Ellis TJ. Efficacy of treatment of trochanteric bursitis: a systematic review. Clin J Sport Med. 2011 Sep;21(5):447-53. doi: 10.1097/JSM.0b013e318221299c. PMID: 21814140; PMCID: PMC3689218. Verkkojulkaisu. Viitattu 19.3.2025. Saatavilla osoitteesta: https://pmc.ncbi.nlm.nih.gov/articles/PMC3689218/


Pohjalainen Timo. Fysiatrian erikoislääkäri. Ison sarvennoisen kipu ja lonkan limapussitulehdus. Duodecim Terveyskirjasto. Viitattu 19.3.2025. Saatavilla osoitteesta: https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00907


Dydyk AM, Sapra A. Psoas Syndrome. 2023 Jun 21. In: StatPearls [Internet]. Treasure Island (FL): StatPearls Publishing; 2025 Jan–. PMID: 31869165. Verkkojulkaisu. Viitattu 26.3.2025. Saatavilla osoitteesta: https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/31869165/


Comments


VASTAANOTTO

OTA YHTEYTTÄ

Kaupintie 11a, 00440 Helsinki

S-posti: joonas.mustonen@icloud.com

Puh: 044 511 1992

Vastaanoton lähikaduilla on runsaasti ilmaisia pysäköintipaikkoja. Pääset perille myös helposti julkisilla kulkuneuvoilla.

  • Instagram
  • White Facebook Icon

Aukioloajat:

Sopimuksen mukaan

Kiitos yhteydenotostasi! Vastaan pian.

© Joonas Mustonen Tmi 2024

Y-tunnus 2804206-9

Kaupintie 11a, 00440 Helsinki

Osteopaatti Helsinki

Flexus Terveyspalvelut
bottom of page