Nilkan nyrjähdyksissä tyypillisesti vammautuu nilkan ulkosyrjän peroneus (fibularis) longuksen tai breviksen lihasten jänteet sekä / tai nilkan lateraalisivun passiiviset rakenteet eli lateraaliset nivelsiteet. Nivelsiteistä tyypillisin FTA ja FC -nivelsiteet. Harvinaisempia ovat fibulan pään ja telaluun murtumat sekä rustovammat (leesiot). Aina myös hermovauriot ovat mahdollisia, sillä common peroneuksen (fibularis) hermon pinnallinen ja keskimmäinen ihohermohaara, dorsal intermediale, kulkee jalkapöydän alueelta lateraalisen malleouksen edestä samaa suuntaa mukaillen kuin fibularis lihasten jänteetkin, mikä voi retkahtaa eli äkillisti venyttyä voimakkaamman inversioliikesuunnan aikana. (D’Hooghe et. al. 2020). Lisäksi iskiashermosta polvitaipeen jälkeen haarautuva sural hermo, myöskin ihohermohaara, kulkee lateraalisen malleouksen takaa ja alta jalkaterän ulkoreunaa mukaillen, mikä teoriassa voi myöskin retkahtaa oikean suuntaisen inversiovammamekanismin myötä. Ehkäpä kaikista epätavallisin nilkkavamma on nilkan nyrjähdyksissä korkeat nilkkavammat, jolloin puhutaan nilkan nilkkahaarukan syndesmoosirakenteen vaurioista, joka voi olla tyypillisempi kontaktilajeissa tai nilkkaan kohdistuneissa väännöissä.
Sääri ja nilkkakipu – Korkea nilkan nyrjähdysvamma
Nilkan nyrjähdysvammat ovat kovin yleisiä ja arviolta noin 56 % korkeista nilkkavammoista tapahtuu kilpaurheilussa ja vajaat 10% ovat uusiutuvia nilkkavammoja ja tyypillisesti kontaktilajeissa ollaan havaittu kohonnutta riskiä tämän tyyppisiin nilkkahaarukan syndesmoosivammoihin (Mauntel et. al. 2017).
Sääri ja nilkkakipu nilkan nyrjähdysvammoissa viittaa korkeaan nilkkavammaan tai toisin sanoen korkeaan nilkan nyrjähdykseen, jolla tarkoitetaan sääri-pohjeluun distaalisen osien ja telaluun ympäryksen sidekudoksien traumaa / kudosvaurioita iskun tai äärimmäisen kierron eli rotaation seurauksena. Tyypillisesti nilkka vääntyy äkillisesti koukistukseen (nilkan dorsifleksioon) sekä ulkokiertoon samanaikaisesti, mikä liikesuuntina "avaa ja venyttää” nilkkahaarukan rakennetta. Liikesuunta venyttää etu- ja takatibiofibulan alanivelsiteitä sekä aiheuttaa vääntöä sääri- ja pohjeluun väliselle rustokudokselle (interosseus membrane). Vammamekanismi on tavanomainen juuri kontaktin tapaiselle iskulle jalkaterän alueelle kontaktilajeissa. (Mauntel et. al. 2017).
Alla olevasta kuvasarjasta voit tutustua nilkan nivelsiteisiin tibiofibulan ja telaluun välisiltä alueilta. Lisäksi tibian eli sääriluun ja fibulan, pohjeluun, välissä sijaitsee rustoinen sidekudos (interosseous membrane), joka vielä sitoo luita yhteen ja toimii eri jalkaterän lihasten kiinnityskohtana. Sääri- ja pohjeluun väliset etummainen ja takimmainen tiobiofibular nivelisteet yhdessä muodostavat talocrural nivelpintojen kanssa "nilkkahaarukan", joka vaurioituu korkeissa nilkan nyrjähdyksissä. Toki nilkkahaarukkaa tukevoittaa myös lateraaliset sivusiteet (FTA, FC, FTP) ja mediaaliset sivusiteet (deltoid nivelside).
Kuntoutus vastaanotolla
Kuntoutuksessa alkuvaiheessa vältetään nilkkahaarukan ylimääräistä rasitetta sekä äärikiertoja, jotta saadaan riittävästi lepoa nivelsiteille ja rustokudosrakenteelle (syndesmoosi) sääriluitten välille. Varhaisessa vaiheessa on tärkeää keskittyä nilkan toiminnallisuuteen ja tähdätä turvallisilla isometrisillä eli erilaisilla pitoharjoitteilla siihen, että nilkkaa saadaan mahdollisimman nopeasti toiminnalliseen käyttöön rajatuin ehdoin. Vastaanotolla voidaan nilkan liikettä pyrkiä rajoittamaan erilaisilla teippauksilla esimerkiksi urheilu- tai kinesioteipillä. Kuntoutuksen tulisi olla progressiivista ja säännöllistä 1-3 kuukautta riippuen edistyksestä.
Nilkan toiminnallisuuteen tähtäävään kuntoutukseen alkuvaiheessa on tutkittu Cochrane-katsauksessa, jossa Kerkhoffs et. al. (2002) tulivat siihen johtopäätökseen, että tavanomainen immobilisaatiohoito nilkkavammojen akuuttivaiheessa on huonompi vaihtoehto nilkan toiminnallisuuden kannalta verrattain toiminnallisuuteen tähtäävään alkuvaiheen kuntoutukseen. Toiminnallisessa kuntoutuksessa tutkimuksen mukaan näytti siltä, että töihin ja urheilun pariin paluu tapahtui nopeammin kuin immobilisaatiohoidon saaneet potilaat. Kuitenkin immobilisaatiohoito voi yksilöidyissä tapauksissa olla alkuvaiheessa perusteltua, mutta vain määrätyksi lyhyeksi ajaksi – esimerkiksi muutaman päivän ajaksi.
Lähteet
Mauntel, Timothy C., et al. "The epidemiology of high ankle sprains in National Collegiate Athletic Association sports." The American journal of sports medicine 45.9 (2017): 2156-2163. Verkkolähde. Viitattu 25.1.2024. Saatavilla osoitteesta: https://motusspt.com/wp-content/uploads/2023/02/The-Epidemiology-of-High-Ankle-Sprains-in-National-Collegiate-Athletic-Association-Sports-2017.pdf
Kerkhoffs GMMJ, Struijs PAA, Marti RK, Assendelft WJJ, Blankevoort L, van Dijk CN. Different functional treatment strategies for acute lateral ankle ligament injuries in adults. Cochrane Database of Systematic Reviews 2002, Issue 3. Art. No.: CD002938. DOI: 10.1002/14651858.CD002938. Verkkolähde. Viitattu 25.1.2024. Saatavilla osoitteesta: https://www.researchgate.net/profile/Gino-Kerkhoffs/publication/11796388_Immobilisation_for_acute_ankle_sprain_A_systematic_review/links/57ecf6e408ae104cc28fc97d/Immobilisation-for-acute-ankle-sprain-A-systematic-review.pdf
D'Hooghe P, Cruz F, Alkhelaifi K. Return to Play After a Lateral Ligament Ankle Sprain. Curr Rev Musculoskelet Med. 2020 Jun;13(3):281-288. doi: 10.1007/s12178-020-09631-1. PMID: 32377961; PMCID: PMC7251008. Verkkolähde. Viitattu 25.1.2024. Saatavilla osoitteesta: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7251008/
Comments